Taivaalle kiitos kun johdatit Watin kotiin.
Huonosti nukutun yön jälkeen olin tikkana pihalla tarkastamassa jos vaikka Watti valkoinen kissuherra olisi jo oven takana. Ja katin kontit. Piha oli ja pysyi hiljaisena ja Bosse oli liitsannut märän kirsunsa ikkunaruutuun ja vahdissa sekin. Olin taas kerran vakuuttunut että kettu/supikoira/huuhkaja on vienyt kissuni oman järjettömän tyhmyyteni takia.

Ehtoo tuli ja meni ja sama hiljaisuus vain jatkui.

Sitten kuin aivan tyhjästä se ilmestyi metsän reunaan kun aurinko alkoi olla jo horisontissa ja sieltä taakseen vilkuille minun luokse. Pupillit laajenneena se antoi ottaa itsensä kiinni (mikä on yleensä melko monimutkainen juttu) ja rutistin sen niin lujaa syliini ettei vain ponkaise siitä minnekään.

Siis kissu on kotona.
Ja nyt ovat sitten kotiarestissa. Kunnes ihmisen mieli taas unohtaa tämän kamalan painajaismaisen olotilan.