Tosi sateisen näköinen päivä edessä.

Piharusakkomme alkaa olla jo melko rohkea ja liikkuu pihalla aivan muina rusakkoina meistä sen suuremmin piittaamatta. Voikukan lehdet maistuvat sillekin.
Seurailin sen puputtelua tossa koirajarrun (aita) kohdalla. Ensiksi se hieman hätääntyi, että pitäiskö tästä asemasta poistua mutta sitten se vain jäi näkösälle ja jatkoi ateriointia. Koirakin tunsi että jokin jänö tuossa jossain on, vaan ei viitsinyt sitä sen enempää mennä katsastamaan.

Tästä ei kyllä hyvää seuraa. Paras vain aidata herkullisimmat kasvit hyvissä ajoin ennen syksyä. Karhunvatukan (vaikka se on piikkistä piikkisempi) se popsi heti ensimmäiseksi. Nyt olen pelastanut vatukan kasvihuoneeseen mutta uloshan se olisi saatava taikka ainakin ensi vuonna. Luumupuun se siistii joka talvi mutta siitä nyt ei niin haittaa ole koska noita nyt on tuossa muutenkin liian kanssa.
Siis, enhän tiedä onko se luumu- vai kriikuna, mutta luumun makuisia ne hedelmät ovat :)



Nyt alkaa pesäpöntöistä popsahdella ulkoilmaan monen moista pikkutirppua. Metsän reuna raikaa kerjäysääniä ja astun sitten minne vain, niin aina jostain kuuluu emojen varoitus.
Tunnen olevani tunkeilija omalla pihallani.