Aivan uskomaton juttu.
Olin koissun kanssa pellolla istuttamassa maissintaimia (joo - myöhään nekin menivät maahan) ja oli sellainen kiva leppeä ilma. Rupesi kuulumaan sellainen määrätietoinen kutsu joka on hyvin yleistä tähän aikaan vuodesta. Poikaslinnun ääni. Sitten näkyy sellainen itsinbitsin pieni linnunpoikanen joka suu ammollaa pomppii minun luokse. [Olenko liikaa siellä pellolla - luulevatko pikkuiset linnut minua jo emokseen?]
Pompsis, pompsis, pompsis... se vain lähenee vaikka nousen ylös pelkästä kunnioituksesta.
Koissu nukkuin niin että kuorsaus vain kuului.
Menin sitä lintusta vastaan, ettei vaan jää mahdollisuutta että koira äkkää sen ennen kuin se tulee luokseni. Sieltä se vain kailotti "Anteeksi rouva... kovasti anteeksi, voisitteko auttaa - olen nimittäin pieni lintu ja olen eksynyt." Otin sen multasiin käsiini ja tiesin missä on sinitiaisten pesä joten menin sinne [sehän oli tulossa juuri sieltä, ylitettyään SUUREN ojan].
Fiksuna ajattelin panna sen siitä pesän reiästä sisään. Tipusen sisko siellä sirkutteli, mutta vaeltajatipu ei sinne pesään halunnut. "Olen suuri sinitiainen, minä selviydyn kyllä luonnossa sillä osaan LENTÄÄ" ja niin se antoi minulle lentonäytteen. Prut, prut, pruuuuu ja se moksahti maahan. Aika nolo juttu sille ;) En minä sitten osannut muuta tehdä kuin nostaa sen kuusen oksalle jossa pesäpönttökin oli. Piti muuten lujaa kiinni sormestani. Sain oikein taiteilla että sain tipusen oksalle. Sinne se sitten jäi.
Siunailin vain mielessäni että oli se onni etten ollut päästänyt kissoja ulos. Saavat nyt ollakin sisällä sillä pikkutirpun sisko on varmaan huomenna aloittamassa tätä aikuistumista ja jos geenit ovat samat, niin taitaa olla samanlainen tapaus kuin kertomani.