Hieman on pidellyt kuumia säitä.
Hyvä näin - aika aikaans kutakin.

809498.jpg

Olin toimittamassa stadiin lupaamiani asioita jo hyvissä ajoin aamulla. Tunsin itseni turistiksi synnyinkaupungissani :)  Hassu tunne. Jotenkin tuo lämmin aamu toi mukanaan hyvin latinalaisia tuoksuja ja se varmaan aiheutti tuon tunteen. Niin ja suuri joukko todellisia turisteja isot kamerat kaulassa roikkuen.

809507.jpg

Piti pikapikaa piipahtaa torilla ostamassa kanttarelleja. Kotimaiset olivat 5 euroa litra ja virolaiset 3 euroa. Niin - kotimaisia sitten ostin koska niissä oli vähemmän roskia. Nyt pääsemme herkuttelemaan. Oman reviirini alueella ei ole löytynyt muuta kuin kärpässieniä. Oli yksi tattikin mutta siinä oli jo niin mahtava matoinvaasio, että palautin sen luontoon.

809509.jpg

Miten voi tilus kuivua niin nopeasti niin pitkään kestäneiden sateiden jälkeen? Aivan uskomatonta. Olisi luullut että lillumme vielä pitkään siinä vesimäärässä mikä tännekin satoi. Vaan ei. Kaikki on niin rutikuivaa että. Alapiha on yhä remontin kourissa joten sinne ei ole nyt kasteluletkuakaan koska pumppu on poissa jonkin aikaa. Niin - meillä on porakaivo taloon menevää vettä varten ja sitten on kaivo josta nostetaan pumpulla vettä keittiöpuutarhaan. Ja se ei siis ole nyt toimittamassa virkaansa koska alapiha on mullin mallin. Vielä jonkin aikaa tulee olemaankin.
Kukkalaatikotkin ehtivät ottaa siipeensä kuumuuden takia ennenkuin tajusin siirtää niitä varjoon. Pahattu. Onneksi on noita liljoja nyt kun tuntuu että mikään ei oikein enää kuki.