Siis – tää nyt saattaa kuulostaa aika naiivilta (mitä se tietty on mutta en tunnusta) mutta meille on tullut vahingossa jostain Hietaniemen hautausmaan orava. Ihan totta.
Ei voi mitenkään selittää, että syvien metsien oravasta tulee suit sait sukkelaan talomme maskotti ja ihmisistä kiinnostunut yksilö. No way.

750535.jpg
Yritän jotenkin jäsentää tapahtumia.
Kaikki alkoi oikeasti keväällä, siis siihen aikaan kuin monella eläimellä (miksi ei ihmiselläkin) hormonit virtaavat siihen malliin että koti tulee perustaa. Yksi tavis orava otti talomme suurempaan syyniin. Yritti rakoseen kuin rakoseen perustaa pesää ja sai haittaakin aikaan. Puhumattakaan sitä rapinaa ja kolinaa. Noh – asiaan.
Tossa heinäkuun alussahan (varmaan siitä kirjoitinkin jonnekin – peevelin dementia kun en muista) orava nappasi linnunpoikasen pesästä ja minä siitä tuohtumaan ja huolestumaan kaikkien pikkulintujen isien ja äitien puolesta.
Laitoin sen viime vuonna ostamani tirppuautomaatin täyteen auringonkukan siemeniä, kun fiksuna ajattelin, että kurreilla on nälkä tms. Muuten eikö niiden pitäisi niitä käpyjä syödä? Olen näkevinäni aika kamalasti käpyjä puissa. Mikä niissä nyt on sitten vikana kun eivät kelpaa. Okei – taas asiaan.
Automaatti oli suksee. Ei yksin oraville mutta sinne muutti puolet metsää ruokailemaan. Ei ole muuten halpaa touhua syöttää puolta metsikön väkeä.

Koska joka päivälle on ihmisilläkin jotain muuta puuhaa kun katsoa ettei tirppuautomaatti pääse tyhjenemään niin näin katalasti oli sitten käynyt. Tiedättekö – se kehveli tuli sanomaan meille että " Arvon rouva – huhuu – tuota – ruokamme on loppu. Voisitteko ystävällisesti täyttää sen automaatin "? Tapitti suoraan silmiin ja puhuu asiaansa vakavana. Enhän minä osaa oravaa enkä heti ymmärtänyt. Aikansa koikkeloitsi jaloissa, ympärillä sitten se meni pois. Fiksu kurre. Koska heti huomasi että meillä oli ymmärtämisongelmia, niin se olikin itse mennyt autotalliin ja suoraan säkkiin ruokailemaan niitä haluttuja siemeniä.

Nyt se on ottanut tavakseen joka päivä käydä moikkaamassa ja ilmoittelemassa jos automaatissa alkaa olla vajetta. Aina kun jompikumpi on menossa autotallille, niin jossain niillä nurkilla se pyörii ja on yrittämässä ovea auki. Kehveli.
Äiti-Kurre se kumminkin on. Siinä venytellessään näin sillä kuusi hyvin imettyä nisää.
Noita näkee just jossain Seurasaaressa taikka hautausmaalla, mutta ei täällä. Tuollainen rohkelikko on helppo saalis monelle pikku kurreja syövälle pedolle. Nyt pidetään peukkuja että se muuttaa takaisin sinne hautuumaalle taikka Seurasaareen.