Blogikisassa mukana.
Terkkuja kaikille, vaikka olenkin ollut "pihalla" jo vuoden päivät. 
Äänestys on käynnissä täällä.
On suuri kunnia minulle olla tälläkin mukana.

Sitä jotenkin haluaisi kokeilla jotain uutta.
Kuten uuden blogin perustamista.

Pienet ovat vanhan haaveet.
Kertoilen sitten mihin muutan vai muutanko laisinkaan :)

Ehkäpä sitten vasta ensi keväänä. Nyt alkaa olla jotenkin kukinnan aika ohi.

Vielä löytyy värejä meidän pihalta.

Keväällä se on täynnä uusia taimia ja kesälltä tomaattia sun muuta hörpöötystä, sitten se tyhjätää kokonaan.

Mutta huomaan kerääväni sen taas syksyisin täyteen kaikkea sitä mitä kesän aikana on purkeissa kasvatettu. En raaski niitä oikosenaan panna poiskaan. Ovat kuin suojassa kaikelta. Niin - paitsi etanoilta. Niitä kun nyt on ihan riesaksi asti.
Muutama pihalla ollut juorukin on odottamassa sisääntuontia - mutta - kun niissä on niitä luonnon öttiäisiä mukana. Hämähäkkejäkin. Kunhan ne ymmärtää poistua, niin josko sitten mennään sisälle.

PihaPiirin yön ääniin on viime aikoina kuulunut monen moista skaalaa. Noin äkkiseltään sitä ajattelisi, että hiljaistahan täällä tulisi olla, mutta toisin on.
Sitä joutuu pakostakin kuuntelemaan yön ääniä kun koissun kanssa olemme illan/yön viime asioilla mettän kupeessa. Järveltä kantaa hurja joutsenten mekastus muutoin niin hiljaisessa yössä. Ja niitä ei ole siellä kovinkaan montaa, mutta ne mennä räpistää kuun loisteessa ja ne keskustelevat suunnitteilla olevasta matkastaan hyvin kovaäänisesti.
Sitten metsästä kuuluun selkäpiitä karmiva kirkuna. Mikä lie, mutta kova ja korkea se ääni oli. Koirankin se pysäytti. Ei tommosta yleensä kuule. Vähän samanmoista kuin jonkun varotiushuutoa. Äänestä ei pystynyt sanomaan oliko se lintu vai ihan joku muu. Noh - pääasia ettei se ollut mitään syvää murinaa. Hui!
Sitten pään yläpuolelta kuuluu yössä matkaavien hanhien ääniä. Niitäkään ei voi sanoa hiljaisiksi vaikka tummalta taivaalta lintuja ei näkynytkään ja kovin korkealla ne eivät lentäneet. Minusta se on ihana ääni.
Ihan nauratti tämä suomen faunan järjestämä yöllinen "konsertti". Ei tullut tunnettä että me siellä yöpisulla olisimme olleet jotenkin aivan yksin.

Kolme päivää sitten Jonna alkoi syömään ihan kunnolla, ei mitään etuhampailla tapahtuvaa näpsimistä. Kuppi tyhjenee ja ihan normaalilla vauhdilla. Huoh! Se on aina semmoinen jännitysmomentti näiden ikääntyvien koissujen kanssa kun sairastuvat. Tai omistajahan se tässä on ollut niin draama tunnelmissa :)
Tosiaan, olemme palanneet arkeen.
Koissu on vielä hyvin "ryppysen" näköinen, mutta oottakaas vaan kun päästään pesuun ja fööniin saakka.

Olen elänyt kaoottista aikaa näiden perheen lemmikkien kanssa ja loppua ei näy.

 

Ettei elämä menisi liian helpoksi, niin Jonna meni jotenkin vetämättömäksi ja aivan kuin huomaamatta. Sinä aikana kun puursin näyttelyluettelon kimpussa hyvin intensiivisesti, niin koissu makasi jaloissani taikka tuossa aivan vieressä. Se olin huomannut, ettei ruokakuppi tyhjentynyt normaaliin vauhtiin ja minä en ymmärtänyt mitään, vaan puursin yksin luetteloni kimpussa.

Kolmantena ruokahaluttomuus päivänä vasta pirisi hälytyskellot ja siitä istumalta menimme eläinlääkärille ja Jonna leikattiin saman tien. Diagnoosi: kohtutulehdus. Onneksi oli niin alkutekijöissään, että paraneminen on edennyt tosi hyvin. Vielä kun saataisiin tuo ruokahalu kasvamaan. Koira on laihtunut huimasti. Nykyisin syötän lusikalla että edes jotain saisin sen mahaan, muutakin kuin antibioottia.

Joten elämme toivossa että pääsemme jonakin päivänä normaaliin rutiiniin kiinni ja koissulle normaali päivärytmi. Tänään menemme tikkien poistoon, koska itse en pysty niitä napsimaan pois.
Et simmottii!

Olin ihan totaalisesti unohtanut tämän hiiri-invaasion meidän vintille.
Nyt se on jo alkanut. Pienet jalat ne siellä jo piipertää. Nakerrusäänet eivät myöskään ole tuntemattomia.
Ei - taas tässä saa alkaa luontonsa vastaisesti hiirinkilleriksi.
Se hiiri jonka pelastin kissan kynsistä ja toimitin pitkälle - on tullut takaisin. Näin sen pitää olla.
[huokaa piiitkääään]